9. marraskuuta 2014

Kerrassaan nerokas kaaliraaste

Simple dish, toteaa veljeni usein. Kaaliraaste on yksinkertaisuudessaan nerokas, mutta aina välillä sen olemassa olosta pitää muistuttaa. Kaaliraaste on mahtava salaatti ihan koska vaan tarjottavaksi, mutta erityisesti tykkään itse syödä sitä talvella, koska kaupan muu salaattitarjonta ei erityisemmin inspiroi. Kaaliraaste on nopea ja äärettömän yksinkertainen valmistaa, aineksia voi säilyttää jääkaapissa lähes aina, eikä ainekset maksa juuri mitään. Penninvenyttäjän murkinaa siis parhaimmillaan.

Ainekset:
1/4 kaali

Kastike:
4rkl rypsi- tai rypsiöljyä (oliiviöljy ei toimi!!)
2rkl väkiviinaetikkaa
mustapippuria
suolaa

Suikaloi kaali ja laita kulhoon. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja kaada kastike kaalin joukkoon. Sekoita. Laita jääkaappiin vetäytymään. Raasteen voi syödä heti, mutta se paranee jääkaapissa. Eli hyvää tänään, loistavaa kahden päivän päästä. Kannattaa siis valmistaa kerralla reilu satsi.

26. lokakuuta 2014

Papuburritot

Erilaisia täytteitä burritoille löytyy netistä varmasti kymmeniätuhansia, mutta kannan korteni samaan kekoon ja julkaisen taas yhden. Kyseinen ohje on kätevä ja nopea vegetäyte syksy- ja talvikäyttöön, eli aikaan jolloin ei ole tuoreiden vihannesten sesonki. Täytteen valmistamiseen menee aikaa noin vartti, eli sopii kiireisellekin.

Tarvikkeet:
1 pkt valmiita tortillalättyjä
valmista salsaa
ranskankermaa

1 tlk ruskeita papuja
1/2tlk tomaattimurskaa (Mutti!)
1rkl öljyä
2 valkosipulinkynttä
1 pieni sipuli
kuivattua chiliä, ripaus
1tl sokeria
2tl juustokuminaa
1tl paprikamaustetta
mustapippuria, ripaus

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Valuta ja huuhtele pavut. Kuumenna öljy pannussa ja kuullota sipuleita hetki, lisää pavut ja kuullota vielä toinen hetki. Lisää tomaattimurska ja kaikki mausteet. Anna hautua noin kymmenen minuuttia. Maista ja tarkista mausteiden määrä. Lisää jos tarpeen.

Lämmitä tortillalätyt. Annostele lätylle paputäytettä, salsaa ja ranskankermaa. Kääri paketiksi ja nautiskele hyvässä seurassa. Sol tai Corona toimivat erinomaisesti ruokajuomana.


12. lokakuuta 2014

Punajuuripasta

Ruokatriathlonhaasteen toinen viikko. Kirjoitin hakusanaksi Googleen "punajuuri" ja löysin valio.fi sivustolta inspiroivan ja ainakin itselleni ihan uuden punajuuripastan ohjeen. Alla oleva resepti on oma muunnelmani alkuperäisestä reseptistä.

Neljälle:
300g pennepastaa
3 keskikokoista raakaa punajuurta
1sipuli
2 valkosipulinkynttä
2rkl öljyä
2dl vettä
2tl juoksevaa hunajaa
mustapippuria
suolaa
0,5dl pastan keitinlientä
150g Aura-juustoa
1dl tuoretta basilikaa

Kuori ja raasta punajuuret karkeaksi raasteeksi. Kuutioi sipuli ja hienonna valkosipuli. Lämmitä öljy isossa paistokasarissa. Kuullota punajuuriraastetta, sipulia ja valkosipulia öljyssä muutama minuutti. Lisää vesi. Jätä seos kannen alle kypsymään miedolla lämmöllä pariksikymmeneksi minuutiksi.

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Kun punajuuri raaste on kypsää, mausta hunajalla, suolalla ja pippurilla. Sekoita pasta ja punajuuriraaste. Lisää tarpeen mukaan pastan keitinlientä sekä silputtua basilikaa. Voit lisätä myös Aura-juuston tässä vaiheessa jolloin Aura sulaa pastan joukkoon ja mausta tulee miedompi. Itse lisäsin Auran muruina lautaselle valmiin pastan päälle.

Erinomaisen kätevää ja nopeaa sesonkiruokaa.

Alkuperäisessä Valion reseptissä Auran tilalla oli käytetty vuohenjuustoa. Toimii varmasti niinkin.

7. lokakuuta 2014

Kaalilaatikko

Oijoi. Kaalilaatikko on yksi parhaita asioita syksyssä, varsinaista ystävieniloksiruokaa!! Tähän aikaan vuodesta kaali on hyvää, eikä maksa juuri mitään. Ei siis muuta kuin hommiin. Pakko myös todeta, että oikeesti kaalilaatikko ei ole edes työläs valmistaa vaikka siltä saattaa kulostaa. Hajuhaitta kaaliruuissa sen sijaan on melkoinen. Kokeilkaapa kuljettaa uunituoretta kaalilaatikkoa bussissa. Haju on sen verran voimakas, että kanssamatkustajat rupeavat herkästi luomaan epäileviä katseita. Testattu on!

Tarvikkeet:

1kg kaalia
400g sika-nautajauhelihaa
1 sipuli
1,5dl rikottuja ohrasuurimoita
3dl kasvislientä
1tl meiramia
3rkl siirappia
mustapippuria
suolaa

* Pilko kaali suikaleiksi tai palasiksi. Laita pilkottu kaali kattilaan ja lisää pohjalle vähän vettä. Hauduta kannen alla miedolla lämmöllä kunnes kaali pehmenee ja muuttuu aavistuksen läpikuultavaksi.
* Keitä ohrasuurimot kypsiksi pakkauksen ohjeen mukaan. Lisää ohran keitinveteen puolikas kasvisliemikuutio jos tahdot.
* Paista jauheliha ja sipulikuutiot pannussa. Mausta suolalla ja pippurilla.
* Sekoita kypsä ohra, pehmennyt kaali, jauheliha ja meirami ja siirappi. Lisää tarpeen mukaan suolaa ja pippuria. Maista ja jatkomausta  jos tarpeen.
* Kaada seos voideltuun uunivuokaan ja lisää sekaan kasvisliemi.
* Lisää päälle muutama voinokare.
* Paista laatikkoa 175 asteessa noin 60 minuuttia.
* Tarjoa puolukkasurvoksen kanssa mukaville ihmisille.

Vinkki: kaalilaatikkoa kannattaa tehdä kerralla paljon, sillä laatikko toimii erinomaisesti pakastettuna.





Jordanovan linssikeitto

Meillä on käynnissä viiden ystäväni kanssa haaste: kokkaa kerran viikossa ruokaa uudesta reseptistä kahdentoista viikon ajan. Tässä mun ensimmäisen haasteviikon resepti:

Ohje on Vera Jordanovan juuri julkaistusta keittokirjasta Don't missä a bite. Itse löysin reseptin Me Naisista 36/2014. Ihastuin reseptissä siihen, että tarvikelistassa ei ole liemikuutiota. Kun keitto oli valmis, jouduin toteamaan että liemikuutio olis ehkä sittenkin ollut paikallaan. Vika ei kuitenkaan ole ohjeessa vaan siinä, että tavalliset ruokakaupasta ostetut tomaatit, porkkanat ja paprikat eivät nykyään maistu juuri miltään. Siksi keittokin jäi alkuun vähän laihaksi. Pakko kuitenkin todeta, että maut vahvistuivat, kun keitto seisoi pari päivää jääkaapissa.

6 hengelle

3,5dl linssejä
1,5l kylmää vettä
1 punainen paprika
1 valkoinen tai muu mieto paprika
1 sipuli
2 porkkanaa
5 tomaattia kaltattuina
1 varsisellerin varsi
chiliä
2tl suolaa
8 valkosipulinkynttä
2rkl kesäkynteliä (voi korvata oreganon, basilikan ja timjamin seoksella)
3rkl oliiviöljyä

* Mittaa vesi isoon kattilaan. Huuhtele linssit hyvin, kumoa ne kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi.
* Lisää joukkoon pilkottu sipuli, pilkotut paprikat, viipaloidut porkkanat, hienonnetut tomaatit, viipaloitu varsiselleri ja chili (itse käytin kuivattuja chililastuja). Hauduta 10minuuttia, tai kunnes kasvikset ovat hieman pehmenneet.
* Lisää suola ja jatka hauduttamista vielä 10minuuttia.
* Lisää viipaloidut valkosipulit, kesäkynteli (tai korvaava yrttiseos) ja oliiviöljy. Hauduta vielä 15-20 minuuttia.
*Ota kattila liedeltä ja anna jäähtyä hiukan.
* Tarjoa.

Jos keiton maku jää laimeaksi, lisää potkua saa lisäämällä suolaa tai kasvisliemikuution.

3. lokakuuta 2014

Omenasose 2014

Käytiin äitini kanssa tänä syksynä vääntö siitä, miten säkillisestä omenenoita kannattaa tehdä omenasosetta. Äitini mielestä tärkeintä puuhassa on helppous, mun mielestä aivan ykkösasia on sileys. Henkilökohtaisesti inhoan omenasosetta, jossa on tikkuja tai paakkuja.

Lopulta löytyi systeemi, jolla soseesta sai sileää melko pienellä vaivalla.

Tarvikkeet:
omenoita
kanelitankoja
sokeria

Huuhtele omenat, ei tarvitse kuoria. Poista siemenkota omenoista omenaporalla tai veitsellä. Laita paloitellut omenat kattilaan (itselläni on käytössä vain 3l kattila, joten määrät on siihen suhteutettuja). Lisää puoli desiä vettä ja yksi kanelitanko. Peitä kattila kannella ja hauduta miedolla lämmöllä omenat pehmeiksi. Varo pohjaanpalamista.

Soseuta pehmenneet omenat sauvasekottimella. Siivilöi.

Kaada sose kattilaan ja lisää n. 1dl sokeria.

Nam, valmista pakkaseen.



16. syyskuuta 2014

Vihreä sosekeitto

Sain viime viikonloppuna muistutuksen, että välillä on hyvä kokata tuttujakin juttuja suoraa reseptistä, eikä vaan heitellä raaka-aineita kattilaan oman mielen mukaan. Toki luova kokkaaminenkin on kivaa, mutta uutta reseptiä seuraamalla päätyy todennäköisemmin totutusta poikkeaviin makuelämyksiin. Tässä keitossa viehätti puhdas syksyn maku.

3 porkkanaa
1purjo (vain valkoinen osa)
400g parsakaalia
400g kesäkurpitsaa
1 litra kasvislientä
100g koskenlaskija sulatejuustoa
2rkl voita
1rkl öljyä

koristeluun: kurpitsansiemeniä

Kuori porkkanat, halkaise ja pese purjo ja halkaise kesäkurpitsa ja poista pehmeä keskiosa. Pilko porkkanat, kesäkurpitsa ja purjo palasiksi. Irrota parsakaalin nuput. Laita kaikki edellämainitut suurehkoon kattilaan ja lisää voi ja öljy. Laita kattilaan myös parsakaalin varsi kokonaisena. Kuullota aineksia kattilassa muutama minuutti ja lisää sen jälkeen kasvisliemi. Keitä n.20min kunnes porkkanat ovat pehmeitä. Poista parsakaalin varsi ja kaada kattilasta pois osa nesteestä. Soseuta keitto hyvin. Lisää lopuksi koskenlaskija-juusto. Paahda kurpitsansiemeniä pannulla ja koristele keitto niillä.

Tarjoa viileänä syyspäivänä ruisleivän ja voin kanssa.

9. syyskuuta 2014

Työmatkareissajan hotelliruokaa pienellä budjetilla

Mitä syödä työreissulla yksin hotellissa, kun ruuanlaittovälineistönä on vedenkeitin ja kertakäyttöhaarukka? Ravintolat toki palvelevat, mutta paljon reissaaville ravintolaruoka on sekä kallista, että usein muuta kuin terveellistä. Näiden lisäksi arkena yksin ravintolassa syöminen ei ainakaan omasta mielestäni ole erityisen kivaa.

Ei siis muuta kuin mielikuvitus töihin kaupassa.

Hyvän perustan hotellihuoneruualle löytää kaupan palvelutiskistä: grillattu kanankoipi, pala savu- tai loimulohta on helppoa ja suhteellisen kunnollista purtavaa. Myös mustaa makkaraa olen joskus ostanut, mutta sitä löytyy tiskeistä harvemmin. Palvelutiskistä toki löytyy myös muita paikan päällä lämmitettäviä valmisruokia, mutta niistä en lihapullia lukuunottamatta ainakaan itse ole suuremmin innostunut.

Palvelutiskin lisäksi toinen perusta edulliselle hotellihuoneruualle on kauppoihin viime vuosina ilmestyneet valmiit salaattisekoituspussit, joihin on valmiiksi revitty erilaisia salaatteja. En koskaan osta valmiiksi revittyä salaattia ollessani kotona, mutta reissussa pussit toimivat. Salaatin voi syödä suoraa pussista, joten lautasta ei tarvita. Pussisalaattia voi myös tuunata esimerkiksi kirsikkatomaateilla, raejuustolla tai vaikka viinirypäleillä. Toki erilaisia valmissalaatteja myydään palvelutiskissäkin, mutta niiden kilohinta on usein aika huima ja pienemmissä kaupungeissa valikoima on erittäin suppea.

Yksittäisiä leipiä löytyy nykyään lähes joka kaupan paistotiskistä, ja myös kuppinuudeleista saa helposti hiilarilisän ateriaan, jos sellaista kaipaa.

Yksinkertaisia ideoita, mutta käytännössä testattuja. Jos jollain on muita hyviä ideoita ruuan valmistamiseen välineistöllä vedenkeitin ja kertakäyttöhaarukka, niin ehdottomasti haluaisin kuulla niistä. :)

Vähän erilaista ruuanlaittoa tämä hotellihuonekokkaaminen, mutta kuten kotona, mielikuvitus kantaa kauas.