16. marraskuuta 2011

Saksalainen kirkas perunasalaatti

Tämä resepti tarttui matkaani keväällä 2011 Saksasta. Olin vierailulla tätini luona ja kysyin häneltä reseptiä saksalaiseen perunasalaattiin. Saksassa perunasalaattia syödään paljon enemmän kuin Suomessa, mutta en oikeastaan ihmettele yhtään miksi. Tämä perunasalaatti ei nimittäin maistu majoneesilta tai teolliselta, vaan perunalta ja mausteiltaan. Tarjosin perunasalaattia 30-vuotissynttäreilläni keväällä. Todella toimiva resepti. Teksti on käännetty saksalaisesta alkuperäisversioista joten pahoittelut jos kielellisesti resepti ei ole ihan pilkulleen

Keitä 1kg perunoita (kiinteä laatu!) ja kuori haaleana. Puolita ja viipaloi perunat n. 0,5cm viipalaiksi. Laita viipaleet kulhoon ja sirottele päälle suolaa, mustapippuria, ja kuutioitua sipulia (sipulikuutioita kannattaa hieman kypsentää mikrossa tai pannulla tilkassa öljyä). Lisää n. 1,5dl kuumaa kasvislientä ja 2 rkl etikkaa. Sekoita perunat ja liemi hyvin. Anna seoksen maustua jääkaapissa noin tunti.

Ennen tarjoilua lisätään n. 3rkl öljyä, vähän sinappia ja maun mukaan suolaa ja pippuria. Tarkista erityisesti suolan määrä sillä perunat imevät paljon suolaa.

Spagettia valkosipulilla, chilillä ja sitruunalla

Vuoden 2011 lempipikaruokaani. Nopea valmistaa ja isosta satsista riittää lounasevästä moneksi päiväksi. Toimii myös pakastettuna. Tuoksu on huumaava ja työpaikkaruokalassa tämä ruoka herättää katetutta juuri tuoksun takia. Yksikään Sodexhon peruseväs ei tuoksu näin mahtavalle. Kannattaa testata, jos et karppaa.

Pasta
400g spagettia
suolaa

Kastike
5 valkosipulinkynttä
1-2 pientä kuivattua chiliä (itse olen käyttänyt kuivatuja chililastuja)
0,25dl oliiviöljyä
suolaa
100g tuoretta persiljaa
0,5-1 sitruunan mehu (olen testannut myös valmiilla sitruunamehulla ja toimii hyvin)

Lisäksi
raastettua parmesaania

* Keitä vettä spagettia varten. Kuori ja silppua valkosipulinkynnet. Kuumenna syvässä pannussa puolet öljystä ja kuullota valkosipulit ja chililastut (kokonaiset chilit pitää ensin murskata) keskilämmöllä 2-3min. Varo ettei öljy kuumene liikaa, palanut valkosipuli ei maistu hyvälle!! Keitä spagetti pakkauksen ohjeen mukaan ja valuta kypsä spagetti siivilässä. Pese ja silppua persilja.

* Kaada valutettu spagetti pannulle ja sekoita valkosipulin ja chilin kanssa. Lisää loppu öljy, sitruunamehu ja hienonnettu persilja. Sekoita. Raasta päälle runsaasti parmesaania.