16. syyskuuta 2015

Munakoisovuoka

Oodi kasvisruuille jatkuu. Innostuksen tähän italiahenkiseen munakoisovuokaan olen saanut siskoltani, jonka luona vuokaa ensi kerran söin. Ihastuin välittömästi, ja olenkin kokannut kyseistä herkkua jo muutamaan otteeseen. Viimeksi vuoka sai kehuja kokatessani arkiruokaa joukolle ystäviäni. Tässä siis, olkaa hyvä.

Italialainen munakoisovuoka 

2 keskikokoista munakoisoa
2tlk hyvää tomaattimurskaa esim. Mutti
3 valkosipulinkynttä
1 sipuli
nippu tuoretta basilikaa
250g mozzarellaa siivuina
125g parmesaanijuustoa
oliiviöljyä
hyppysellinen sokeria
suolaa ja rouhittua mustapippuria



* Pese munakoisot ja poista kannat. Leikkaa munakoisot pituussuunnassa n. 1cm paksuisiksi viipaleiksi. Ripottele sivujen päälle suolaa, ja jätä "itkemään" puoleksi tunniksi.
* Tee tomaattikastike. Kuullota hienonnettu valkosipuli ja kuutioitu sipuli öljyssä. Lisää tomaattimurska. Lisää hienonnettua basilikaa, mustapippuria, suolaa ja sokeri. Jätä hautumaan n. 20min.
* Pyyhi munakoisojen pinnalle noussut neste talouspaperiin. Kuumenna oliiviöljy pannussa ja paista munakoisoviipaleet molemmilta puolilta kullanruskeiksi.
* *Peitä uunivuoan pohja munakoisoviipaleilla. Lado päälle muutama mozarellasiivu, tomaattikastiketta, vähän basilikaa ja parmesaaniraastetta.* Toista *-* 2-3 kertaa. Päällimmäiseksi tulee tomaattikastike ja loput parmesaaniraasteesta.
* Paista 200 asteessa n. 30min. Vuoka on valmis kun munakoisot ovat kypsiä ja pinta on kauniin värinen.

Harmittelin instagramissa sitä, että tuoksua ei voi jakaa somessa. Suosittelen siis testaamaan reseptin, niin saat kaupanpäällisiksi keittiöön mitä huumaavimman tuoksun. Vuoan kaveriksi tarjosin itse vaaleaa leipää ja kaaliraastetta (ohje löytyy tästä blogista). Viiniä lasiin, niin ruuasta saa juhlavan, mutta veden kanssa toimii myös erinomaisena arkiruokana.