7. lokakuuta 2014

Jordanovan linssikeitto

Meillä on käynnissä viiden ystäväni kanssa haaste: kokkaa kerran viikossa ruokaa uudesta reseptistä kahdentoista viikon ajan. Tässä mun ensimmäisen haasteviikon resepti:

Ohje on Vera Jordanovan juuri julkaistusta keittokirjasta Don't missä a bite. Itse löysin reseptin Me Naisista 36/2014. Ihastuin reseptissä siihen, että tarvikelistassa ei ole liemikuutiota. Kun keitto oli valmis, jouduin toteamaan että liemikuutio olis ehkä sittenkin ollut paikallaan. Vika ei kuitenkaan ole ohjeessa vaan siinä, että tavalliset ruokakaupasta ostetut tomaatit, porkkanat ja paprikat eivät nykyään maistu juuri miltään. Siksi keittokin jäi alkuun vähän laihaksi. Pakko kuitenkin todeta, että maut vahvistuivat, kun keitto seisoi pari päivää jääkaapissa.

6 hengelle

3,5dl linssejä
1,5l kylmää vettä
1 punainen paprika
1 valkoinen tai muu mieto paprika
1 sipuli
2 porkkanaa
5 tomaattia kaltattuina
1 varsisellerin varsi
chiliä
2tl suolaa
8 valkosipulinkynttä
2rkl kesäkynteliä (voi korvata oreganon, basilikan ja timjamin seoksella)
3rkl oliiviöljyä

* Mittaa vesi isoon kattilaan. Huuhtele linssit hyvin, kumoa ne kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi.
* Lisää joukkoon pilkottu sipuli, pilkotut paprikat, viipaloidut porkkanat, hienonnetut tomaatit, viipaloitu varsiselleri ja chili (itse käytin kuivattuja chililastuja). Hauduta 10minuuttia, tai kunnes kasvikset ovat hieman pehmenneet.
* Lisää suola ja jatka hauduttamista vielä 10minuuttia.
* Lisää viipaloidut valkosipulit, kesäkynteli (tai korvaava yrttiseos) ja oliiviöljy. Hauduta vielä 15-20 minuuttia.
*Ota kattila liedeltä ja anna jäähtyä hiukan.
* Tarjoa.

Jos keiton maku jää laimeaksi, lisää potkua saa lisäämällä suolaa tai kasvisliemikuution.

1 kommentti:

  1. Tähän kuule heität vielä haudutusvaiheessa kookosöljyä! Toimii! Siis normiöljyn sijaan, ei lisäksi �� terkuin laaban

    VastaaPoista