5. toukokuuta 2016

Munakoisoa ja jugurttia

Edelleen kuulen välillä sanottavan, että kasvisruoka on pahaa ja ei maistu miltään. Ei pidä paikkaansa, sanon minä ja onneksi myös jo aika moni muu. Olen ennenkin mainostanut Sally Butcherin kirjaa Vegestan (2011), ja jatkan mainostamista, sillä myös tämä resepti on Butcherin kirjasta. Sen verran varoitan, että tämä ruoka vaatii yli tunnin valmistusaikaa. Tässäkään reseptissä ei nimittäin mainita, että munakoisojen ruskistamiseen kuluu yllättävän paljon aikaa. Olen törmännyt samaan ennenkin, ja päätynyt kokkaamaan kiireessä. Muuten resepti on helppo ja ihanan maukas.

Neljälle

3 isoa munakoisoa
suolaa
rapsiöljyä paistamiseen
1 iso sipuli silputtuna
4 vihreää chiliä silputtuna (tai kuivattua chilirouhetta)
1tl kurkumaa
1tlk (400g) hyvää tomaattimurskaa
1 pieni nippu korianteria silputtuna

Jugurttikastikkeen ainekset:
4,5dl turkkilaista jugurttia
2rkl sitruunamehua
5-6 valkosipulinkynttä hienonnettuna
kourallinen tuoretta minttua silputtuna 
suolaa ja mustapippuria

Leikkaa munakoisoista lakit pois ja viipaloi munakoisot 6-7mm paksuisiksi, pyöreiksi viipaleiksi. Sirottele viipaleiden pinnalle suolaa ja jätä itkemään puoleksi tunniksi. Pyyhi pintaan noussut neste talouspaperilla pois.
Kuumenna tilkka öljyä pannussa ja kuullota sipulia ja chiliä kunnes sipuli on pehmennyt. Kaada ainekset kulhoon odottamaan jatkoa.
Lisää pannuun öljyä ja ruskista munakoisoviipaleet molemmilta puolilta. Sirottele kurkumaa viipaleiden päälle ja lisää pannuun tomaattimurska, korianteri (säästä vähän koristeluun), ja sipuli-chiliseos. Lisää vettä sen verran, että ainekset suurinpiirtein peittyvät. Alenna lämpöä ja anna hiljalleen porista puolisen tuntia. Vahdi, että pannussa on kokoajan riittävästi nestettä.
Seoksen kypsyessä, tee jugurttikastike. Sekoita jugurtti ja sitruunamehu kulhossa. Sekoita joukkoon valkosipuli ja minttu. Mausta suolalla ja pippurilla. Siirrä kastike jääkaappiin viilenemään.
Tarkista munakoisopaistoksen maku ja lisää suolaa jos tarpeen. Lusikoi noin puolet jugurttikastikkeesta laakealle tarjoiluvadille, niin että vaadin pohja peittyy hyvin. Asettele munakoisopaistos jugurttipohjan päälle ja lusikoi edelleen loppu jugurttikastike päällimmäiseksi. Koristele korianterilla ja tarjoa välittömästi, sillä kuuma munakoiso ja kylmä jugurtti alkavat jo kokoamisvaiheessa sekoittua toisiinsa.

Tarjoile arkiruokana riisin kanssa ja illanistujaisissa naan-leivän ja viinin kera. 5 ystävääni ainakin tykkäsivät ruuasta, kun tätä heille viime viikolla kokkasin. Uskallan siis suositella. 


22. maaliskuuta 2016

Kurpitsa-bataatti-kookoskeitto

Riikka Sukulan ja Alex Niemisen kaunis keittokirja Vege! inspiroi tälläkin viikolla kokkaamaan. Tää keitto on helppo, nopea ja aivan ihanan makuinen. Suosittelen vahvasti ostamaan kaupasta myskikurpitsan ja kokeilemaan tätä.

Tarvikkeet:
1 sipuli hienonnettuna
2tl oliiviöljyä
2,5cm pala inkivääriä raastettuna
1 punainen chili hienonnettuna
0,5tl kurkumaa
0,25tl cayennepippuria
1 punainen paprika kuutioina
1 pieni myskikurpitsa kuorittuna ja kuutioituna
1 bataatti kuorittuna ja kuutioituna
1tlk kookosmaitoa
5dl vettä
suolaa
mustapippuria
1 limen mehu

Kuullota sipuli öljyssä ja lisää inkivääri ja chili. Kypsennä muutama minuutti ja lisää kuivat mausteet. Lisää paprika, kurpitsa ja bataatti. Sekoita. Lisää kookosmaito sekä vettä niin että kasvikset peittyvät.

Keitä miedolla lämmöllä kunnes kurpitsa ja bataatti ovat kypsiä (n.20min). Ota keitto pois liedeltä ja soseuta sauvasekoittimella sileäksi. Mausta suolalla ja pippurilla ja purista lopuksi joukkoon limetin mehu.

Maku: ihana. Tuoksu: huumaava. Väri: mieletön.


1. helmikuuta 2016

Kasvischili

Joulupukki muisti minua viime jouluna Alex Niemisen ja Riikka Sukulan Vege! keittokirjalla. Tänään, helmikuun ensimmäisenä pääsin kokkaamaan kirjasta ensimmäisen kerran joukolle ystäviäni, jotka kutsuin kotiini syömään arkiruokaa. Testissä oli kirjan Kasvischili. Kuten Nieminen reseptin esittelyssä kirjoittaa, kasvischili ei ole glamourruokaa, mutta nopeasti valmistuvana sitäkin parempaa arkitarjottavaa. Jos otat reseptin kokeiluun, niin chiliä kannattaa tehdä kerralla iso kattilallinen. Chili toimii hyvin lämmitettynä seuraavana päivänäkin, ja pienessä taloudessa lopun voi aina pakastaa ja ottaa esim. evääksi töihin.



Neljälle

1 sipuli hienonnettuna
öljyä kuullottamiseen
1 punainen paprika suikaloituna
1 vihreä paprika suikaloituna
2 varsisellerin vartta ohueksi viipaloituna
1tl juustokuminaa (jeeraa)
1tl chilijauhetta tai chililastuja
1tl paprikajauhetta
1tl savustettua paprikaa
0,5 tl cayennepippuria
1tl kuivattua oreganoa
1 laakerinlehti
4 pienehköä porkkanaa karkeaan raasteena
2tlk ('a 400g) hyvää tomaattimurskaa
1tlk (400g) kidneypapuja (huuhdeltua ja valutettuna)
140g tölkki- tai pakastemaissia (huuhdeltuna ja valutettuna)
kourallinen silputtua tuoretta korianteria
suolaa
pippuria

* Kuullota sipuli kevyesti öljyssä. Lisää joukkoon paprikasuikaleet, varsiselleri ja kuivat mausteet (ei suola ja pippuri). Kasvisten hieman pehmennyttyä, lisää porkkanaraaste. Sekoita ja lisää tomaattimurska. Itse lisäsin tässä kohtaa pataan n. 0,5tl sokeria (ei kuulu alkuperäiseen reseptiin).

*Keitä kasviksia keskilämmöllä noin 20min ja lisää sitten maissi ja kidneypavut. Anna papujen ja maissin lämmitä noin 5min. Tarkista maku ja lisää suola, pippuri ja korianteri. Tarjoile keitetyn pitkäjyväisen riisin kanssa.

Suurin homma tässä ruuassa on kasvisten pilkkominen, mutta kun sen saa tehtyä, niin muuten kokkaaminen on nopeaa. Ainakin minun ystäväni tykkäsivät, joten voin suositella testaamaan.