16. marraskuuta 2011

Saksalainen kirkas perunasalaatti

Tämä resepti tarttui matkaani keväällä 2011 Saksasta. Olin vierailulla tätini luona ja kysyin häneltä reseptiä saksalaiseen perunasalaattiin. Saksassa perunasalaattia syödään paljon enemmän kuin Suomessa, mutta en oikeastaan ihmettele yhtään miksi. Tämä perunasalaatti ei nimittäin maistu majoneesilta tai teolliselta, vaan perunalta ja mausteiltaan. Tarjosin perunasalaattia 30-vuotissynttäreilläni keväällä. Todella toimiva resepti. Teksti on käännetty saksalaisesta alkuperäisversioista joten pahoittelut jos kielellisesti resepti ei ole ihan pilkulleen

Keitä 1kg perunoita (kiinteä laatu!) ja kuori haaleana. Puolita ja viipaloi perunat n. 0,5cm viipalaiksi. Laita viipaleet kulhoon ja sirottele päälle suolaa, mustapippuria, ja kuutioitua sipulia (sipulikuutioita kannattaa hieman kypsentää mikrossa tai pannulla tilkassa öljyä). Lisää n. 1,5dl kuumaa kasvislientä ja 2 rkl etikkaa. Sekoita perunat ja liemi hyvin. Anna seoksen maustua jääkaapissa noin tunti.

Ennen tarjoilua lisätään n. 3rkl öljyä, vähän sinappia ja maun mukaan suolaa ja pippuria. Tarkista erityisesti suolan määrä sillä perunat imevät paljon suolaa.

2 kommenttia:

  1. Tämä on niin hyvää. Piti käydä taas tarkistamassa resepti. #Viikonloppuherkku t. L-M

    VastaaPoista
  2. Ihan huippu resepti. Mahtavaa L-M, että kävit blogissa ja löysit etsimäsi!

    VastaaPoista