1. kesäkuuta 2015

Vaihtoehto vihersalaatille: Salaata

Oi, tulipa vastaan ihana, helppo ja raikas vaihtoehto ihan tavalliselle vihersalaatille. Saanko esitellä: Salaata. Ohje on Sally Butcherin kirjasta: Vegestan, mutta ainekset on korianteria lukuunottamatta tuiki tavallisia. Testatkaa kesällä vaikka grilliruuan kaverina. Uskoisin, että raikastaa helposti montaakin grilliruokaa.

Ainekset:
3 avomaankurkkua tai 1,5 tavallista
3 tomaattia
3-4 kevätsipulia
nippu tuoretta korianteria siistittyä
1 pieni sipuli
suolaa
1-2 sitruunan mehu
hyppysellinen sokeria

Pilko kaikki ainekset suhteellisen pieniksi paloiksi, ei kuitenkaan aivan silpuksi ja pane kulhoon. Mausta suolalla ja lisää sitruunamehua. Maista välillä. Peitä kulho ja pane jääkaappiin maustumaan 30 minuutiksi.

Alkuperäisessä ohjeessa on mausteena myös tuoretta minttua. Myös chiliä voi halutessaan lisätä oman maun mukaan.

Helppo, raikas ja toimiva. Ei siis kuin testaamaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti